PohjaPro on käyttänyt Kotoprota ihan yrityksen alusta saakka. Yrityksen perustaja Eemil Mäkelä tutustui Kotprohon jo opiskeluaikana ja tottui käyttämään sitä. Alkutilanne kartoitetaan Kotopron avulla ja kaikki työvaiheet kuvataan ja kirjoitetaan kattavaksi työmaapöytäkirjaksi.
Projektin neuvottelutilanteessa kuvallinen dokumentointi tulee osalle ihan uutena asiana ja osa asiakkaista on jo aiemmin tutustunut asiaan. Kattava dokumentointi lisää luottamusta kaupantekotilanteessa ja asiakas kokee urakoitsijan turvalliseksi vaihtoehdoksi. Asiakkaalla on pääsy tiedostoihin ja he seuraavatkin aktiivisesti työn kulkua.
Kotopro on myös työn johtamisväline. Kun kaikki työvaiheet dokumentoidaan, työntekijät tekevät aina parhaansa. Kotopron avulla voidaan myös johtaa työn laatua ja toimintatapoja. Näin ohjataan kaikki työntekijät tekemään työvaiheet parhaalla ja yhtenäisellä tavalla.
Kun putket on peitetty, niiden sijainti voidaan aina tarkastaa Kotoprosta. Näin vältytään turhalta kaivamiselta ja vahingoilta. Myös takuu- ja vastuuasiat ovat selkeämmät kun tiedetään mitä on tehty, kuka on tehnyt ja milloin on tehty.
Osalle vastaavista työnjohtajista Kotopro on jo tuttu asia. Heidän kanssa yhteistyö sujuukin hienosti. Onpa joku rakentaja innostunut Kotoprosta nähtyään sen toiminnan käytännössä ja jatkanut Kotopron käyttöä seuraavissakin työvaiheisssa.